Tiedossa oli, että Suomessa nähtäisiin osittainen auringonpimennys 12.8.2026. Pimennyksen syvimmässä vaiheessa Kuun oli määrä peittää auringosta peräti 84 prosenttia, joten tällaista tapahtumaa ei tietenkään voinut jättää kuvaamatta. Se tarkoitti myös jonkin verran taustatyötä. 😊
Koska en omistanut tarkoitukseen suositeltua aurinkosuodinta, kävin pitkät keskustelut tekoälyn kanssa siitä, miten pimennystä voisi kuvata turvallisesti. Olinhan aikaisemminkin kuvannut aurinkoa ilman suodinta auringonnousujen ja -laskujen timelapseissa, mutta silloin käytössä oli ollut laajakulmaobjektiivi. Nyt tarkoituksena oli kuvata aurinkoa telellä, joten tilanne oli aivan toinen.
Päädyin lopulta ratkaisuun, jota pidin kyseiseen kuvaustilanteeseen sopivana, ja lisäksi päätin minimoida aikaa, jonka kamera osoitti suoraan kohti aurinkoa. Kuvien välissä kääntäisin objektiivin pois auringosta.
Sitten piti vielä selvittää tarkemmat kellonajat: milloin pimennys alkaisi, milloin olisi sen syvin vaihe ja milloin näytelmä päättyisi. Lisäksi piti miettiä kuvauspaikkaa, sillä aurinko olisi syvimmän vaiheen aikaan jo kohtalaisen alhaalla.
Näiden lisäksi pyörittelin mielessäni myös sitä, millaisia kuvia haluaisin paikan päällä ottaa. Kunnianhimoisesti ajattelin, että useilla eri valotuksilla voisin ehkä onnistua tallentamaan kuvaan jopa auringon protuberansseja eli lieskoja.
Paikaksi valikoitui lopulta Konttaisen huippu. Sieltä näkisin horisontin ja etualalle saisin järvimaisemaa. Tarkoituksena kun oli kuvata pimennystä lähikuvien lisäksi myös osana maisemaa.
Lähdin hyvissä ajoin paikalle, jotta ehtisin asetella kamerat ja jalustat valmiiksi. Pikkaisen huoletutti puuskittainen tuuli, sillä toinen kameroista oli aivan jyrkänteen reunalla kuvaamassa laajakulmalla timelapsea.
Pilviäkin oli taivaalla jonkin verran, mutta siinä vaiheessa en vielä ollut huolissani.
Pimennys alkoi.
Jännityksellä aloin kuvata ja säädin ensimmäiset asetukset niin, ettei aurinko palaisi puhki. Halusin saada auringon näkyviin keltaisena pallona enkä täysin valkoisena, puhki palaneena alueena.
Kuten olin jo ennalta tiennyt, tapahtuma etenisi nopeasti.
Etukäteen suunnittelemani monen valoituksen kuva, jossa onnistuin saamaan kuvaan esille myös hiukan kuun pintaa 😊
Ja sitten tapahtui juuri se, mitä en olisi toivonut.
Erittäin iso pilvi lähestyi aurinkoa ja kuuta.
Kun olisi ollut pimennyksen syvimmän vaiheen aika, koko näytelmä oli visusti piilossa pilven takana. ☹️
Lopulta pilvet alkoivat kuitenkin väistyä ja sain jatkaa laskevan auringon kuvaamista. Auringon ollessa jo lähempänä horisonttia sen valo alkoi pehmentyä ja kuvaaminen helpottui.
Tietenkin myös auringonlaskun yhteydessä horisontin pilvet päättivät vielä kerran peittää auringon.
Kameroiden pakkaus reppuun ja pieni itsensä huoltotauko – kahvia ja evästä. Sitten paluumatkalle autolle.
Kotia ajellessa katselin vielä pimenevää taivasta. Näytti siltä, että taivaalle voisi myöhemmin ilmestyä valaisevia yöpilviä.
Eihän siinä sitten auttanut muu kuin suunnata vielä yhteen ennestään tuttuun rantaan.
Kuvaaminen sai jatkoa. 😊
Tällä kertaa valaisevat yöpilvet levittäytyivät lähes puolikkaalle taivaalle luoden hienon heijastuksen lähes tyyneen veteen.
Lisäksi telellä piti ottaa kuva erikoisesta pilvimuodostelmasta joka muistutti ihan veden aaltoja tai kuun pintaa.
Ja kuin pisteenä i:n päälle… Yöpilvien seasta kamera nappasi vielä yhden Perseidin. Tätä olin ehtinyt jo toivoa kuvauksen lomassa 😊 Löydätkö?
Kuvasin tilanteesta myös lyhyen timelapsen. Pilvien hidas liike ja niiden muuttuva valo tekivät videosta melkein hypnoottisen katsottavan.
Tämä hetki oli balsamia haavoille – eli sille, kun pimennyksen syvin vaihe jäi tällä kertaa pilvien taakse. 😊
Aika kului kuin siivillä ja parin tunnin päästä tämäkin näytös oli ohi.
Toisen kerran oli aika pakata kamerat reppuun ja suunnata kotiin – ansaituille unille.