Rabothytta – joskus vuori odottaa seuraavaa kertaa
Heti alkuun onnistuin tekemään klassisen virheen.
Sakeassa sumussa kävelin varsinaisen lähtöpaikan ohi ja huomasin hetken kuluttua seisovani padolla. Puhelimesta ei ollut juuri apua, sillä kenttää ei ollut lainkaan ja en voinut karttasovelluksesta tarkistaa sijaintiani.
Hetken mietittyäni päätin olla lähtemättä siitä alkavaa polkua pitkin. Jos eksyisin sumussa ilman toimivaa puhelinta, seuraukset voisivat olla ikävät.
Palasin takaisin noin puoli kilometriä ja löysin oikean reitin.
Näin päivän ensimmäinen kilometri tuli käveltyä täysin turhaan.
Onneksi sumu alkoi vähitellen väistyä. Sen mukana avautui upeita näkymiä laaksoon, ja sain kuvattua myös harvinaisen sumusateenkaaren.
Polku oli tuttua norjalaista kivikkoa, jossa punaisiksi maalatut kivet näyttivät suunnan seuraavalle etapille. Matkan varrella kapustarinnat pitivät minulle hetken seuraa ja rikkoivat muuten lähes täydellisen hiljaisuuden.
Noin puolentoista kilometrin jälkeen saavuin pienelle järvelle.
Luulin olevani jo lähes perillä.
Todellisuudessa olin vasta hieman yli puolivälissä.
Siinä vaiheessa edellisen päivän pitkä vaellus alkoi tuntua jaloissa. Vettä oli tällä kertaa riittävästi mukana, mutta ruokaa jälleen aivan liian vähän. Edessä odotti vielä pitkä nousu ja sen jälkeen laskeutuminen syvälle laaksoon ennen kuin Rabothytta olisi edes näkyvissä.
Pysähdyin miettimään vaihtoehtoja.
Edellisen päivän pelastushelikopteri nousi mieleeni.
En halunnut päätyä itse samaan tilanteeseen vain siksi, etten ollut osannut arvioida omia voimiani oikein. Lisäksi keskipäivän valo ei olisi ollut lainkaan sellainen, jonka vuoksi olin paikalle lähtenyt.
Niinpä tein ehkä koko matkan vaikeimman päätöksen.
Päätin kääntyä takaisin.
Istuin vielä hetken kivellä, katselin ympärillä kohoavia vuoria ja kuuntelin tunturituulen huminaa sekä seurailin lampaiden elämää.
Samalla tajusin, että kaikkein viisain ratkaisu olisi ollut levätä päivä autolla ja tehdä nousu vasta illalla, jolloin valo olisi ollut huomattavasti kauniimpi.
Kaikkea ei tarvitse tehdä väkisin.
Paluumatka sujui onneksi ilman ongelmia, ja autolla odottivat päivän parhaat asiat – lämmin ruoka ja hetki unta.
