Hautajaiskuvaus
Hetkien ikuistamista muistoiksi
Hetkien ikuistamista muistoiksi
Hautajaiskuvauksen tarkoituksena on taltioida tärkeät ja tunteikkaat hetket, jotka jäävät muistoksi rakkaistamme viimeisestä matkasta. Kuusamon ja Koillismaankin alueella tarjoan ammattimaisia hautajaiskuvauksia, jotka kunnioittavat ja säilyttävät muistot arvokkaasti ja kunnioittavasti.
Hautajaisissa pyrin työskentelemään mahdollisimman huomaamattomasti. Samalla tavoitteenani on tallentaa ne hetket ja tunnelmat, jotka kuvaushetkellä aistin. Tällaisesta tyylistä käytetään nykyään nimeä dokumentaarinen kuvaus – aitoja, ohjaamattomia hetkiä kunnioittavasti ikuistettuna.
Olen joustava ja läsnä tilanteessa, jotta sinä ja läheisesi voitte keskittyä itse tilaisuuteen. Ennen kuvausta käymme yhdessä puhelimitse läpi toiveet ja päivän ohjelman, jotta kaikki sujuu rauhallisesti ja suunnitellusti.
🎥Kuvista on mahdollista koostaa myös koskettava video, jossa päivän tapahtumat esitetään aikajärjestyksessä. Videoon voidaan lisätä esimerkiksi musiikkia tai muita toivomianne elementtejä.
📦Kaikki kuvat ja videot toimitan muistitikulla kauniissa kotelossa – arvokkaana muistona tärkeästä päivästä.